Ajankohtaista

13.10.2018 Hyvää Euroopan elinsiirtopäivää 13.10.

Elinsiirto on antanut jatkoajan tuhansille ihmisille. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula ja kaikki eivät ehdi saada siirtoa ajoissa. Jokainen voi päättää olla elinluovuttaja kuolemansa jälkeen – ja pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen. Euroopan elinsiirtopäivä muistuttaa, että vaikka jokainen on lain mukaan elinluovuttaja, on oma tahto tärkeä ilmaista.

Lue lisää


12.10.2018 Jokainen voi olla elinluovuttaja

Elinsiirto on antanut jatkoajan Suomessakin tuhansille ihmisille. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula ja kaikki eivät ehdi saada siirtoa ajoissa. Jokainen voi päättää olla elinluovuttaja kuolemansa jälkeen – ja pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen. Euroopan elinsiirtopäivä muistuttaa, että vaikka jokainen on lain mukaan elinluovuttaja, on oma tahto tärkeä ilmaista.

Lue lisää


10.10.2018 Suomalaiset haluaisivat luovuttaa munuaisen läheiselleen

Suomalaisten mielestä myös muun kuin aivan lähiomaisen tulisi voida luovuttaa munuaisensa, selviää Munuais- ja maksaliiton teettämästä tuoreesta kyselystä. Sote-uudistuksen jalkoihin jäänyt kudoslakimuutos antaisi myös serkulle tai hyvälle ystävälle mahdollisuuden auttaa läheistään. Uutta munuaista odottaa yli 450 ihmistä. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula.

Lue lisää


8.10.2018 Elinluovutuskampanjan kasvona Sofia Zida

Kampanjabiisin Luovuta (Muisto vaan) esittää laulaja-DJ Sofia Zida. Hän toimii myös kampanjan kasvoina.

Lue lisää


8.10.2018 Luovuta elimesi – voit pelastaa kuuden ihmisen hengen

Tänään käynnistyy Elinsiirtoviikko. Vaikka jokainen on lain mukaan elinluovuttaja, on oma tahto tärkeä ilmaista.

Lue lisää


3.10.2018 Tulossa Elinsiirtoviikko 8.–13.10.2018

Euroopan elinluovutuspäivää vietetään lauantaina 13.10., mutta elinsiirtoviikko alkaa jo maanantaina 8.10. Munuais- ja maksaliiton järjestämä kampanja muistuttaa tänä vuonna, että luovuttaminen, ainakin elinluovuttaminen, pelastaa ihmishenkiä. Elinluovutustahdon ilmaiseminen on helppo tapa auttaa.

Lue lisää


20.9.2018 Tulossa Luovuta-kampanja 2018

Jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä kieltänyt. On kuitenkin tärkeä ilmaista oma tahtonsa. Tästä muistuttaa Elinsiirtoviikko ja Luovuta featuring sinä -kampanja.

Lue lisää


22.8.2018 Elinsiirtoviikko lokakuussa

Euroopan elinsiirtopäivä on lauantaina 13.10. ja koko viikko vietetään elinsiirtoviikkoa.

Lue lisää


20.4.2018 Ernon siirto ehti ajoissa

Erno odotti uutta munuaista lähes neljä vuotta. Odottaminen tuntui välillä raskaalta, mutta perhe ja ystävät kannattelivat eteenpäin. Jokainen elinsiirtoa odottava ei ole yhtä onnekas. Kaikkien suomalaisten tulisi miettiä kantansa elinluovutukseen elinaikaan ja kertoa se vaikka elinluovutuskortilla.

Lue lisää


13.4.2018 Mahdollisuus munuaisen luovutukseen helpottumassa

Toisen munuaisensa voi luovuttaa sitä tarvitsevalle läheiselleen – tulevaisuudessa myös ystävälle. Kudoslain muuto on vihdoin tulossa käsittelyyn ja elävältä luovuttajalta tehtyjen munuaisensiirtojen määrää voidaan lisätä.

Lue lisää


23.1.2018 Siirrettävistä elimistä pulaa – liian moni menehtyy odottaessaan

Viime vuonna Suomessa tehtiin 374 elinsiirtoa. Uutta elintä odotti kuitenkin vuodenvaihteessa yli 500 ihmistä. Kaikki heistä eivät ehdi saada sopivaa elintä ajoissa. Vuosittain 5–10 prosenttia elinsiirtoa odottavista menehtyy.

Lue lisää


3.12.2017 50 vuotta ensimmäisestä sydänsiirrosta

Maailman ensimmäisestä sydänsiirrosta on 3.12. kulunut puoli vuosisataa. Suomen ensimmäinen sydänsiirto tehtiin vuonna 1985.

Lue lisää


13.11.2017 Yli 500 suomalaista odottaa elinsiirtoa

Osaatko kuvitella, miltä elinsiirron odottaminen tuntuu? Suomessa yli 500 ihmisen ei tarvitse kuvitella, sillä he tietävät. Elinsiirtoa odottaa jo yli 500 ihmistä. Kaikille uutta elintä ei löydy ajoissa, muistattaa Odota-kampanja nyt Ylen kanavilla.

Lue lisää


14.10.2017 Tänään on Euroopan elinsiirtopäivä

Odotitko kiivaasti viikonloppua? Odotatko illalla baariin tai saunan lämpiämistä? Tai parhaillaan kaupan kassalla? Odotus päättyy kaikkien kohdalla tänään. Viiden sadan elinsiirtoa odottavan odotus ei kuitenkaan pääty. Se jatkuu vielä päiviä, viikkoja, kuukausia, joillakin vuosia. Käynnissä olleen Elinsiirtoviikon päättää tänään vietettävä Euroopan elinsiirtopäivä.

Lue lisää


13.10.2017 Odota vielä päivä: Euroopan elinsiirtopäivä on lauantaina 14.10.

Huomenna lauantaina 14.10. vietetään Euroopan elinsiirtopäivää. Se päättää käynnissä olleen Elinsiirtoviikon. Viiden sadan elinsiirtoa odottavan odotus ei kuitenkaan pääty. Se jatkuu vielä päiviä, viikkoja, kuukausia, joillakin vuosia. Kauanko sinä jaksaisit odottaa?

Lue lisää


12.10.2017 Munuaissiirto elävältä luovuttajalta vaatii lakimuutoksen

Suomen laki estää luovuttamasta toisen munuaisensa sitä tarvitsevalle läheiselle, joka ei ole lähisukulainen tai asu samassa osoitteessa. Munuaissiirto elävältä luovuttajalta on turvallinen tutkitulle luovuttajalle ja paras vaihtoehto saajalle. Munuais- ja maksaliitto, elinsiirtolääkärit ja monet kansanedustajat vaativat lain muuttamista.

Lue lisää


10.10.2017 Sano kyllä englanniksi

Elinluovutuskortti on edelleen selkein tapa kertoa oma elinluovutustahtonsa. Kortin voi täyttää suomen lisäksi nyt myös ruotsiksi ja englanniksi. Munuais- ja maksaliitto muistuttaa myös kertomaan tahtonsa läheisille elinsiirtoviikon kunniaksi – ihan millä kielellä tahansa.

Lue lisää


10.10.2017 Say YES to organ donation

Over 500 people in Finland are waiting for a new organ. Every year people who are waiting for an organ transplant die because a suitable organ is not found in time. The organ donation card I s available in Finland from now on also in English.

Lue lisää


9.10.2017 Kauanko sinä jaksaisit odottaa?

Osaatko kuvitella, miltä elinsiirron odottaminen tuntuu? Suomessa yli 500 ihmisen ei tarvitse kuvitella, sillä he tietävät. Elinsiirtoviikolla 9.10. alkavassa Odota-kampanjassa kuullaan heidän kokemuksiaan. Kampanja muistuttaa sanomaan KYLLÄ elinluovutukselle ja kertomaan tahtonsa läheisilleen.

Lue lisää


27.9.2017 Elinsiirtoviikko alkaa 9.10.

Euroopan elinsiirtopäivä on 14.10. lauantaina. Odota-kampanjassa kerrotaan, miltä elinsiirron odottaminen tuntuu.

Lue lisää


Seuraavat


musili

syke logo

STM_tukee_Veikkauksen_tuotoilla web