Euroopan elinsiirtopäivä 2015

Videoille Radio Helsingin päätoimittaja Maria Veitola, toimittaja Kirsi Alm-Siira, Jokereiden pakki Ossi Väänänen ja räppärit Karri Koira ja Särre näyttivät, miten helppoa elinluovutuskortin tekeminen on.

Elinluovutuskortin täyttämisen lisäksi on tärkeää kertoa oma tahto läheisilleen. Heiltä kysytään mahdollisen luovuttajan mielipidettä. Jos asiasta ei ole keskustelu kotona, kysymykseen voi olla vaikea vastata.

– Kuoleman jälkeiset asiat hermostuttavat luonnollisesti meitä kaikkia, eikä niitä halua ajatella.  Elinluovutuskortti on käytännöllinen väline puhua vaikeista asioista, jotka täytyy käydä kuitenkin läpi jossain vaiheessa, Maria Veitola sanoo.

– Elinluovutuskortissa on kyse vähän samasta kuin henkivakuutuksesta tai testamentista. Kun sen kerralla puhuu läheisten kanssa, aiheeseen ei tarvitse enää palata, Kirsi Alm-Siira pohtii.

– Ajan jättäessä elinvoimaisesta ihmisestä ja sielun jatkaessa eteenpäin, voi pelastaa jonkun onnekkaan hengen tekemällä viimeisen hyvän työn antamalla jo taakseen jääneen ruumiin tarvitsevien käyttöön, Ossi Väänänen sanoo.

– Eipä ole tullut tässä kiireisessä maailmassa paljon pohdittua mitä mun elimille tapahtuu kuoleman jälkeen, mutta jos näin helposti voin auttaa muita, niin tottakai sen teen, sanoo Karri Sirén aka Karri Koira. 

– Elinluovutuskortti edustaa mulle yhteisölähtöistä ajattelua. Elämässä on muutakin kuin me itse yksilöinä. Jos mun elimistä on jotain hyötyä, niin ilomielin suon ne jonkun toisen käyttöön, sanoo Miika Särmäkari aka Särre.






Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä