Siirry sisältöön

Ensimmäinen sydämensiirto Suomessa tehtiin vuonna 1985. Nykyään sydämensiirtoja tehdään vuosittain noin 20, mutta siirteitä tarvittaisiin 25–35. Suomessa on tehty lähes 800 sydämensiirtoa. Uutta sydäntä joutuu odottamaan useita kuukausia, jopa vuosia, veriryhmästä riippuen. Vasemman kammion mekaanisten tukilaitteiden käyttö on yleistynyt siltahoitona sydänsiirtoa odottavilla vajaatoimintapotilailla

Sydämensiirtoa harkitaan silloin, kun sairaus on edennyt niin pitkälle, ettei muita tehokkaita hoitokeinoja enää ole. Yleisimmin sydämensiirto tehdään sydänlihasta ohentavan sairauden tai sepelvaltimotaudin aiheuttaman peruuttamattoman sydänlihasvaurion vuoksi.

Onnistuneen sydämensiirron jälkeen voi elää normaalia elämää. Yleensä leikkauksen jälkeen työelämään tai kouluun voi palata 2–3 kuukautta leikkauksen jälkeen. Tutkimusten mukaan elämänlaatu on samalla tasolla muiden kanssa.

Siirretty elin on toisen ihmisen kudosta. Elinsiirtoon liittyy aina hyljintäriski. Hyljinnänestolääkitystä on käytettävä lopun elämää.

Myös pieni lapsi voi tarvita uuden sydämen. Syynä voi olla synnynnäinen sydänvika tai kardiomyopatia. Lapsi voi joutua odottamaan sydämensiirtoa pitkään, koska luovuttajan ja saajan on oltava kohtalaisen samankokoisia.

Paula sai uuden sydämen

Perinnöllinen sydänsairaus vei Paulan niin huonoon kuntoon, että kenkien laittaminen jalkaan oli ponnistus. Sydämensiirto kuitenkin muutti kaiken. Hän pystyi palaamaan töihin, ja ennen kaikkea, nyt hän pystyy taas tanssimaan, mitä hän rakastaa yli kaiken.

Pitkähiuksinen naine hymyilee ja katsoo kameraan
Mies istuu tietokoneen ääressä

Uusi mahdollisuus

Vakava sydänsairaus pakotti yrittäjänä toimineen Arton hiljentämään tahtia. Sydämensiirto antoi hänelle kuitenkin uuden elämän. Kun pelottavat hetket palaavat mieleen muistaa pitää huolta itsestään ja antamaan aikaa läheisilleen

Siirrettävistä sydämistä on jatkuva pula. Kaikkia sydämensiirtoa tarvitsevat eivät saa uutta elintä ajoissa.

20

Suomessa tehdään vuosittain noin 20 sydämensiirtoa.

800

Suomessa on tehty lähes 800 sydämensiirtoa.

6

Elinluovutus pelastaa jopa kuuden ihmisen henden.